Ensimmäiset päivät pennun kanssa ovat olleet niin tekemistä täynnä, että vasta nyt ehdin kirjoittamaan kuulumisia! :)
Maanantaina koitti siis viimein se päivä, kun haimme Namin kotiin. Kotimatkalla autossa Nami oli sylissäni peloissaan ja täristen. Päästyämme kotiin se teki ensi töikseen pissit eteisen matolle ja samassa näytti unohtavan pelätä, ja lähti tutkimaan uutta kotia.
Ensimmäinen yö sujui hyvin, kun nukuimme olohuoneessa lähellä Namia. Pari kertaa pääsi itku, mutta muuten se nukkui rauhallisesti. Ostimme Namille Mustista ja Mirristä pentuaitauksen, jossa se voi olla öisin ja yksin kotona ollessaan pissimättä ympäriinsä laminaattilattioille ja pureskelematta huonekaluja tai vaarallisia johtoja.
Seuraavana yönä menimme makkariin nukkumaan ja Nami jäi pentuaitauksessa olkkariin. Sitten alkoi niin sydäntä särkevä itku ja huuto, ettemme tienneet mitä tehdä - pentuahan ei saisi mennä hoivaamaan kun se yöllä vinkuu, ettei se opi, että itkemällä ja haukkumalla saadaan huomiota. Lopulta siirsimme aitauksen ja Namin makkariin, jossa itku jatkui, mutta lopulta Nami tietysti väsyi ja huomasi ettei saa itkullaan haluamaansa, ja nukahti. Itku alkoi uudestaan aamuyöllä, mutta kesti tällä kertaa vain kymmenisen minuuttia.
Viime yönä itku kesti vielä vähemmän, ehkä kymmenen minuuttia. Eiköhän se pikkuhiljaa ala oppia, että öisin kuuluu nukkua, ja emon ja sisarusten ikävöintikin alkaa ilmeisesti jo helpottaa :)
Päivät meillä on kuluneet niin, että aamulla kahdeksan aikoihin heräämme pissittämään Namin, sen jälkeen annetaan aamupala ja leikitään, sitten taas pissille ja sen jälkeen yleensä nokoset. Nokosten jälkeen taas ulos ja sen jälkeen leikkimään, sitten taas nokoset. Toisen ruuan annamme puolen päivän jälkeen, kolmannen viiden-kuuden maissa, välillä vielä ihan illalla neljännen. Yhteensä Nami saa ruokaa 1,5-2 dl päivässä. Ulkona käydään aina leikin, heräämisen ja syönnin jälkeen. Suurimman osan päivästään se nukkuu. Sisälle Nami tekee tarpeensa joka päivä harvemmin ja harvemmin, ja uskon että se oppii sisäsiistiksi nopeasti - ainakin alku näyttää lupaavalta.
Yksinoloa on harjoiteltu jo pariin otteeseen meidän käytyä kaupassa tai kaupungilla ilman Namia, ja ilmeisesti se on yksin ollessaan pärjännyt oikein hyvin pentuaitauksessaan. Varmasti on itkenytkin, mutta sitähän me ei voida varmaksi tietää! Ensi viikolla sekä minulla että Aleksilla alkaa koulu, minkä vuoksi sitä ennen on tärkeää harjoitella yksinoloa.
Nami on jo pikkuhiljaa alkanut oppia tunnistamaan, kun sitä kutsutaan nimellä. Myös "EI!" on tullut tutuksi, ja se ymmärtää että silloin pitää lopettaa esim. repiminen :D Hihnassakin Nami osaa jo melko hyvin kulkea.
Tällaista meille Namin kanssa nyt ekojen päivien jälkeen kuuluu! Nami on maailman ihanin ja suloisin pentu emmekä malta odottaa, että se kasvaa ja oppii uutta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti