Turkki on alkanut kasvaa. Varsinkin selkään ja häntään on jo tullut kiiltävää, paksua aikuisen karvaa pehmeän ja untuvaisen pentukarvan tilalle. Häntä on jo kaukana rotanhännästä (jollaiseksi monet sitä kutsuivat, eikä suotta!) ja tilalle on tullut upean tuuhea ja kiiltäväkarvainen häntä.
Kaikki maitohampaat ovat lähteneet yläkulmahampaita lukuunottamatta, ja tilalle on kasvanut kauniin valkoiset ja tasaiset rautahampaat.
Namista on tullut sisäsiisti! Vahinkoja ei ole tullut sisälle enää pariin kuukauteen, vaan Nami on oppinut pyytämään kun hätä tulee. Sen se tekee kiertelemällä eteisen lähettyvillä ja katsomalla meitä tietyllä ilmeellä, jolloin tiedämme heti mistä kenkä puristaa.
Vieraat koirat eivät enää ujostuta. Olemme ottaneet tavaksi käydä ainakin kerran viikossa koirapuistossa, jossa Nami on saanut tutustua kaikenkarvaisiin kavereihin. Vielä muutamia viikkoja sitten se vain juoksi muita karkuun, mutta nyt osat ovat vaihtuneet; Namin ollessa yleensä puiston karvaturreista pienin ja nuorin eivät aikuiset koirat ole kovinkaan kiinnostuneita riehuvan pikkupojan seurasta, vaan yrittävät väistellä pikkuriiviötä joka juoksee iloisena, haukkuen ja nuuskien. Nami on käynyt myös kahdilla varta vasten sovituilla koiratreffeillä; pentutreffeillä muiden ikätovereiden kanssa sekä shelttitreffeillä muiden shelttien kanssa. Perhetuttavillamme on kääpiö- ja toyvillakoiria, joiden kanssa Nami on jo hyvinkin tuttu.
Ehkä juuri riittävän ja onnistuneen sosiaalistamisen ansiosta lenkit sujuvat vaivattomasti, sillä Nami ei hauku vastaantuleville koirille, vaan haistelee kiltisti tai tarvittaessa ohittaa kiltisti huomioimatta lainkaan vierasta koiraa. Lenkkeily on sujuvaa ja mukavaa myös siksi, että hihnassa kävely onnistuu mainiosti. "Tule", "odota" ja "oma puoli" ovat Namille jo tuttuja käskyjä lenkillä (ellei jokin mielenkiintoinen haju vie kaikkea huomiota, jolloin käskyt menevät kuin kuuroille korville).
Käskyistä puheenollen, "istu", "maahan", "tule", "ei" sekä "paikka" ovat jo tuttuja ja Nami tottelee melkein aina. Näitä käskyjä harjoitellaan joka päivä ja "istu"-käskyä on toteltava aina kun annetaan ruoka ja kun lenkille lähtiessä laitetaan hihna. Nyt voidaankin alkaa siirtyä temppujen opetteluun, kun peruskäskyt menevät kalloon :)
Isoille pojille ei myöskään turvoteta nappuloita, ja siksipä Nami syökin nappulansa (Royal Canin mini junior) kuivina. Se onkin hyvä, sillä kuivat nappulat näyttävät maistuvan paljon paremmin kuin turvotetut. Ruokailukerrat ovat myös nyt vähentyneet ja Nami syökin tätä nykyä kahdesti päivässä: aamuin ja illoin. Jotta ruoka ei olisi liian yksipuolista, saa Nami nappuloidensa sekaan aamuisin tilkan lohiöljyä makua antamaan ja pitämään turkin hyvinvoivana, sekä lusikallisen raejuustoa riittävän kalsiumin saannin turvaamiseksi. Iltaisin nappuloihin sekoitetaan joko raejuustoa tai jotain raakaa lihaa, kuten kanaa tai naudan jauhelihaa. Raa'at kanapalat ovat tällä hetkellä suurinta herkkua!
Vielä yksi asia, josta olen erityisen ylpeä! Nami nimittäin matkustaa junassa ja bussissa uskomattoman mallikkaasti. Vaikka junan pieni lemmikkivaunu olisi täynnä koiria ja kissoja, Nami makaa kylmän viileästi lattialla meidän jaloissamme tai sylissä, eikä hauku lainkaan. Kohta onkin tiedossa pitkä junamatka Helsinkiin. On todella mukava matkustaa, kun ei tarvitse jatkuvasti olla käskemässä ja rauhoittelemassa toista.
Jotta ei menisi pelkäksi lörpöttelyksi, on jo aika laittaa viimeisimpiä kuvia itse riiv...herttaisesta Namista (tai piraijasta, kuten isosiskoni häntä nimittää)!
